keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Summer fun

Rockie ja kaverit lenkillä arabianrannassa. Välillä on kiva koota porukka kasaan ja mennä yhdessä lenkille. Koirat on kiva päästää välillä myös ihan vapaaks, että pääsevät juoksentelemaan ja leikkimään yhdessä vapaina. Toistensa jahtaaminen on kivaa puuhaa!

Rockie löytää monesti lenkeiltä "kotiinvietäviä tuliaisia" - ainakin omasta mielestään ne olisivat sellaisiksi sopivia. Yleensä sieltä löytyy liian iso keppi, jota pitää sit raahaamalla raahata samalla kun tipsuttaa eteenpäin ihan sirkuskoiran näkösenä. Ja ei, meillä ei ole nykyään 6 kappaletta westieitä ;D vaan Google+ päätti näistä kuvista tehdä tällasen "taideteoksen". Kuusi koiraa vois kyllä olla jo vähän liikaa, mutta kaveri Rockielle käy välillä kyllä mielessä :) Rockie kun on niin äärimmäisen sosiaalinen tapaus. Se tykkää melkein kaikista koirista =)

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Terkkuja Pöllölaaksosta

Terkkuja Helsingin keskuspuistosta! Kallioilla on hyvä istahtaa katselemaan maisemia. Iloisin mielin ollaan oltu kun punkkeja on huomattavasti vähemmän täällä Pasilassa, kun mitä Tapiolassa oli. JEE!

"Mä olen niin söpö täällä tyynyjen välissä" - Etsin koiraa ja löydän sen sängystä päikkäreiltä tyynyjen keskeltä ;)



Hymyilevät koirat mökillä :D Rockiella oli kaveri ja molemmilla kyllä ilmettä kerrakseen!

"Moro mä oon täällä piilossa auringolta rappusten alla" - Himangan reissulla tuli touhuttua niin paljon, että kuumuus iski! Siellä pääsi hyppimään pelloilla ja veteen kahlailemaan.

Lenkin jälkeen ois tarkotus mennä sisälle ja juomaan kylmää vettä, niin eeei kun tämä poitsu pistää jarrut päälle ja jää pihaan varjoon makoilemaan, tässä ei kuulkaas auta kimeellä innostuneella äänelläkään kutsuminen. "Oon nyt täs varjossa huilaamassa, anna mun olla."

Voihan se toki kesäpäivistä nauttia näinkin. Kivempihän se on ulkona makoilla varjossa, kun kuumissa sisätiloissa..


Tässä on pari kuukautta sitten otettu kuva trimmiä kaipaavasta Rockiesta. Pää pedissä ja loput lattialla :D Ei sitä aina ihan sinne petiin osu ;)

HYVÄÄ KESÄÄ KAIKILLE WESTIEN YSTÄVILLE! =)