perjantai 18. marraskuuta 2011

Kuulumisia..

Huh, mikä päivitystauko ollut. Ei ole riittänyt aika tänne kirjoitteluun kun on joutunut kirjoittamaan niin paljon opintojen parissa, mutta onneksi aikaa on silti Rockielle aina vaikka sitä ei tänne aina tule kirjoitettuakaan! Rockien loka-marraskuuhun on kuulunut myöhäiset yölenkit ja iltavilliys. Tämä koira on tullut kyllä täysin isäntäväkeen, että aamulla ei huvita pätkääkään nousta, ja yöllä sitten valvotaan. Viimekin yönä kun päätin siinä 2 aikaan yöstä vihdoin alkaa nukkumaan, niin Rockie tuo 2 lelua ja yhden luun sänkyyn ja kysyvästi tuijottaa silmiin, että "toinpas nyt nämä kaikki tähän näytille, mikäs näistä valitaan" :D Sillä on maailman hassuin tapa hiipiä sänkyyn päädystä olevan rahin kautta ja sitten se korvat vähän takana aivan jäykän ja kysyvän näkösesti tulee siihen tuijottamaan ja jos vähänkin katson sitä silmiin tai näytän että voisin vielä nousta ylös nii johan ilo repeää ja häntä alkaa heilumaan ja tämähän koira innostuu niin että vielä pitää semmosta matalaa leikkihaukkumurinaa jota se aina innoissaan tekee kun joku esim. tulee kotiakin.

Rockie on ollut meidän yölenkeillä melko usein ihan vapaana, ja nykyään kun se näkee citykaninkin niin se on oppinut, että saa olla innoissaan joo, että siellä se menee ja vähän ilmottaa ja kattoo mua et "näitkö, siellä se on", mutta enää se ei lähde niiden perään! Se on jossain määrin silti aikamoinen mammanpoika! :D Tämä on vieläkin välillä mulle hassun vaikeaa ymmärtää, kun aina muistaa Whipen itsepäisen luonteen ja sen että jos se oisi nähnyt citykanin ja olisi vapaana nii ei olisi paljoa taakse katseltu saatika sitten kuunneltu kieltäviä 'ei' huutoja juoksuun päästessä. Rockie katsoo harakoita ja variksiakin vaan pelottelumielessä, niin että se ottaa pari askelta niitä kohti että "Hus pois!" mutta ei silti lähde perään. *Knock on wood*

Pari viikkoa sitten meinas käydä köpelösti kun Rockie löysi keittiön lattialta mustikan ja jostain kumman syystä se piti sitten kuljettaa olohuoneen matolle (tietty kiva läiskä siihen) ja sitten vielä PYÖRIÄ siinä mustikassa! Tuumasin siinä että ei hyvää päivää, mitä teen kun koiralla on liila korva ja ihmiset luulee että olen sille tukan värjänny :D No onneksi mustikka ei tarttunut koiraan samalla tavalla kuin mattoon, ja selvisin pienellä hepuloinnilla, enkä siis onnekseni tätä nykyä omista valkoista westietä violeteilla korvilla!

Hyvää syksynjatkoa, ja toivotaan että sitä lunta ei lähiaikoina edes tulisi ;)

torstai 15. syyskuuta 2011

Traveling westie

Kokenut junamatkustaja Rockie boy!

Tylsä ja pitkä junamatka funtsii Rockie

Jos vaunu on ihan tyhjä, niin kyllähän sitä saa vähän tuhmuuksia tehdä ja hetkeksi istahtaa penkillekin ;)


Rockie on muidenkin kotona kuin kotonaan..

Autosta löyty tällanen tiirailupaikka hattuhyllyltä. Kyllä tämä koira keksii!

Rockie oli auttamassa muuttohommissa, tässä pojat huilaa vähän kivellä istuskellen

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Tassutulehdus

Rockie joutui ensimmäistä kertaa eläinlääkärille kivun takia eilen, kun huomasin lenkillä että se vähän ontuu. Ensin en saannut selvää mikä tassu oli kyseessä, kun se ei tehnyt sitä koko aikaa. No sitten illalla ei ollut enää epäilystäkään, kun ressukka istui olkkarin matolla korvat takana ja oikea etutassu ilmassa. Miksi kaikki tällainen aina tulee yötä myöten?! :<

Koitin katsoa tassuja ja huomasin että ne punertaa. Rockie käy trimmaajalla 3kk välein ja nyt olis parin viikon päästä taas aika, joten anturanvälissä olevia karvoja aloin sitten itse lyhentämään etutassuista, koska ne oli kesäkuun lopun trimmistä jo sen verta kasvaneet. Rockie sai nukuttua yön yli, ja heti seuraavana päivänä mentiin sitte ell näyttämään tassua. Rockiella oli tulehdus tassussa, ja se sai hoidoksi fuciderm vet geeliä sekä hexocil nimistä shampoota jolla parin päivän välein pestä tassu siihen asti että se paranee. Ell ehdotti kauluria nuolemisen estämiseksi, mutta en halunnut sellaista ku ne on minusta niin inhottavia kapistuksia. Ostin Rockielle vauvansukat, jotka laitettiin päälle geelin levittämisen jälkeen ja nuolemisen estämiseksi, myös ulkoilun ajaksi. Täällä on ollut tosi märät kelit, että toivottavasti tämä johtuu niistä, eikä vaiva kroonistu ja ole minkään allergian alku :(

Nyt on tärkeä pitää taas mielessä, että kannattaa kuivata tassut kunnolla lenkkejen jälkeen ja pitää anturanvälejen karvat lyhyinä, koska muuten tämä tulehdus iskee ja kierre jää päälle kun koira nuolee itseään ja tulehdus vaan leviää paikasta toiseen. Pitää ostaa uusi pyyhe Rockielle, ja pyrkiä pitämään sekin paremmin puhtaana. Pitää koittaa nyt kunnolla ennaltaehkäistä tulevat tulehdukset, sillä westien tassu- ja korvatulehduksista on nyt niin inhottavia muistoja.

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Summer in Fast-Forward?

Mihin se kesä katoaa? Illat pimenee ja kohta on taas syksy, mutta Rockiea se ei haittaa, sillä se viihtyy viileämmässä ilmassa. Kokkolassa Rockie on käynnyt kesän aikana pariin otteeseen ja ensi viikolla mennään muuttoavuksi Jyväskylään (Rockie on tunnetusti kova muuttomies: ainakin kun kyse on sukista ja matoista, ne kun meillä tapaa muuttaa paikkaa valkoisen muuttomiehen ansiosta)

1-vuotis rokotukset laitettiin Rockielle elokuun alussa kuntoon. Punkkejakin tänä kesänä löytynyt jo varmaan 5-6 ja pari kiinnitymätöntä jotka olen onneksi ehtinyt napata pois. Yhden punkin tämä sankari tuli itse repimään ja vieläpä sänkyyn! Ei se yleensä edes viihdy sängyssä, mutta punkki piti tulla poistattamaan sinne kuitenkin :D Inhottavia nuo punkit, jotka on semmosissa paikoissa, etten itse ollut sitä äkännyt.


Rockie poseeraa vähän kameralle!

Tämän näköstä poikaa sitä ollaan aina aamusten ja kun joku tulee kotiin ja Rockie on oikeen ilonen. Silloin siitä tulee korvaton! :D Tässäkin tapauksessa puhuttelen Rockielle jotain ilosella kimeällä äänellä ja sillä sit korvat menee noin luimuun just ennenku se sitten ponkaisee ylös tuolta ja tulee pomppimaan iloisena poikana kohti kasvoja :D

perjantai 1. heinäkuuta 2011

Chillin' on a sunny day

Huh kuuma! +30c näytti tänään! Hitusen liian lämmin Rockien mielestä. Onneksi se kuitenkin keksi paikan missä vähän viileempi köllätä!

keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Summer Fun

Rockien kesäkuu on mennyt mukavasti. Paljon ollaan oltu ulkona seikkailemassa. Pahimpina kesäkuun hellepäivinä oli niin lämmin, että Rockie päätti kesken lenkkiä jäädä loikoilemaan nurtsille, eikä halunnut jatkaa hetkeen. Pitää muistaa aina ottaa vettä mukaan pitkille lenkeille, nyt kun taas kuumat ilmat tällä viikolla tulossa!

Onneksi Rockie sai ihanan 'kesätukan' kun päästiin Pialle trimmiin kesäkuun puolessa välissä, edellisestä trimmistä olikin jo aikaa, nimittäin maaliskuun lopusta kesäkuuhun oli kerennyt aikamoinen karvakasa tästä pojasta tulla! Trimmin jälkeen punkitkin huomaa nopeammin, nimenomaan ennen kiinnittymistä. Eilen semmoisen inhotuksen taas spottasin Rockien turkista ryömimästä ja nappasin äkkiä pois. Tänä kesänä on kaksi kiinnittynyttä punkkia jo ollut :( . Taitaa punkit viihtyä keskuspuistossa.

Kamera ollut huollossa jo neljättä viikkoa, joten en ole saanut otettua niin paljon kuvia, mitä nyt jotain kännykällä. Heinäkuussa olisi ainakin kaksi reissua Rockiellekin luvassa, nimittäin se pääsee Kokkolaan jossa se jo hyvin viihtyykin ja toinen reissu olisi kaverille kylään Jyväskylään!


Juhannus meni koirien parissa. Massu Chihu oli hoidossa meillä ja piti Rockielle ja mulle seuraa. Isäntä kun oli koko jussin töissä! Koirat olivat kuin mitkäkin Ruskeasuon omistajat, kun ketään ei näkynyt missään ja pihalla sai juosta vapaana.

Tässä sesset odottavat pallon heittoa juhannuspäivänä.


Rockie kävi Seurasaaressa lenkillä. Westielenkkejä on kait siellä kans ollut, mutta ei olla vielä oltu mukana. Pitäisi mennä kyllä. Rockie kasteli etutassut ja tuumas sitten että eipäs mennäkään kepin perään.


Neuvottelut menossa. "Hakeeko Rockie kepin vedestä"-teemana.

Seurasaaressa lenkkeilyn jälkeen tulikin sitten väsy. Rockien lemppari nukkumapaikka on laittaa pää tuohon jalan päälle. Monesti miettinyt että onkohan tämä tapa tullut pentuajoilta asti, kun pennut nukku päät toistensa päällä. Rockie nimittäin aina hakeutuu johonkin missä pään voi laittaa jotain vasten, että se on vähän koholla.

lauantai 4. kesäkuuta 2011

1st birthday!


ROCKIE 1v !!!

Tänään on juhlittu Rockien 1-vuotispäivää!

Rockie 4.6.2011


Rockie iloisena poikana synttäripäivänä odottamassa pallon heittoa


Rockie sai ruuaksi synttäriherkkua eli jauhelihaa ja riisiä nakkikynttilällä ;)


maanantai 2. toukokuuta 2011

May day


Rockie ja AT datailee

Sisäpihalla temmeltämässä

Rockie katsoo nättinä

Yllätin Rockie boyn ennen näkemättömältä paikalta! Keittiönpöydälle oli tämä hypännyt, tuolilta jonka olin vahingossa sattunut jättämään keittiöön verhojen korjailun jälkeen.. Oli pakko ottaa hullunkurisesta tilanteesta kuva ja jälkeenpäin äkkiä tuoli pois keittiöstä, ettei tästä tule tapa :D

tiistai 19. huhtikuuta 2011

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Auringonpaiste ja lakaistut jalkakäytävät, welcome!


Jee nyt on kesä! ;D Sen huomaa siitä kun on muurahaisia lattialla, takiaisia Rockien turkissa lenkin jälkeen ja pentukuume iskee kun muistelee viime kevättä kun tähän aikaan kovasti soittelin westie kasvattajia läpi. Rockiella on paljon uusia hajuja selvästi haisteltavana sekä metsässä että korttelikierroksella, koska onhan lumet melkeen kokonaan poissa! Nyt tarkenee taas tekemään pidempiä lenkkejä kuin mitä talvella, toissapäivänäkin oltiin aamupäivälenkillä yli tunti seikkailemassa. Kohta saa varmaan alkaa funtsimaan punkkipantaa; minkähänlainen mahtaa olla hyvä..

Eilen Milo oli päivän hoidossa ja kierrettiin poikien kans Ruskeasuota ja Pikku-Huopalahtea. Oli kyllä aika haasteellista kahden koiran kanssa, lähinnä siks että Rockiella on paha tapa vetää kun joku muu koirakaveri on matkassa :/ Kun ollaan yksin lenkillä niin olen alkanut palkitsemaan Rockiea nameilla kun se tulee vierelle kävelemään ja ottaa katsekontaktin. Toivottavasti tämä vierelle tuleminen kiinnostaisi vielä joskus silloinkin kun joku koirakaveri on mukana lenkillä.

Koirakavereiden kanssa lenkkeily ja sen yhteydessä alkava vetäminen saikin meidät ostamaan Rockielle kuvassa näkyvät valjaat. Hurtta merkkiset pehmeät valjaat löytyi Mustista & Mirristä ja vielä sopivaan hintaankin; 15 e.

Milo piti seuraa Rockielle koko lauantai päivän. Rockie oli illalla ihan poikki.

Rockie opetti Milon "talon tavoille"- näin meillä katsellaan ikkunasta

Poitsut harjottelee vähän katsekontaktia..

Tästä otoksesta olenkin ylpeä, kun sain pojat näyttämään noin rauhallisilta ja vielä molemmat katsomaan nätisti kameraan!

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Spring countdown


Rockie kävi taas kerran Kokkolassa alkukuussa. Tällä kertaa mentiin Junalla ja tässä pojat odottelee Pasilan asemalla junaa.



Rockien mielestä on äärimmäisen hyvä idea tuijottaa mua sohvanreunalta, kun istun dataamassa ja koitan saada jotain aikaan koneella. Se on keksinyt myös päästä lähemmäks tuijottamaan ja varmaan kertomaan mulle että 'tehtäisiinkö jotain', kun vielä oikeen nousee pystyyn ja pistää etutassut kirjoituspöydälle..


Rockien lempparijuttu pitkin talvea on ollut lumipallojen jahtaaminen. Tässä se on taas lumihangen keskellä kun sille heitellään lumipalloja ja se koittaa saada ne kiinni :)


Rockie valtaa Antin tuolin aina kun tämä on töissä. Rockien ensimmäinen päämäärä on jos vaikka löytäisi tuolilta sukat, jotka vois varastaa ja viedä johonkin parempaan talteen.. ja kyllähän ne tässäkin tapauksessa taas löytyi. Tässä kuvassa Rockie näyttää ihan isolta pojalta ja jopa aikuiselta westieltä mutta tämän näköinen karvakasa se jo olikin kun edellinen trimmi oli melkein 3kk sitten. Kuvakin on otettu paria päivää ennenkun mentiin kolmanteen trimmiin.



Rockie boy ja trimmaus taas takanapäin! Kuraset kelit alkanut täälläpäin ja nyt kun lumet vielä sulaa lisää, niin nyt ei enää tartu yhtä paljon likaa Rockieen.. ainakin pieneksi hetkeksi eteenpäin!

torstai 24. helmikuuta 2011

Cold weather & late mornings

Helmikuu on ollut yhtä kylmää ja Rockie on nautiskellut pakkasista vaihtelevalla menestyksellä ;) . Olen Rockien jo lukuisia kertoja bongannut ikkunan vierestä mussuttamasta sukkaa ja kun kutsun sitä luokse, että mentäis ulos, niin aina ei tunnu oikeen koirallekaan nämä pakkaset maistuvan. Etenkin aamuisten Rockie livahtaa piiloon sängyn alle ettei tarvis ihan vielä mennä ulos! Vaikka Rockie epäröikin ulko-ovella pakkasta ja koko uloslähtemisen konseptia möksmöks ilmeellä, niin samantien kun laitan pannan päälle ja astutaan pihalle ulko-ovesta niin se innostuu. Whipellä oli tapana kieriä ympäriinsä innosta kun sanottiin että "Nu far vi ut!", mutta Rockiessa sanat "Mennäänkö ulos!!" ja muut celebrationit tulevaa lenkkiä varten ei herätä iloisia reaktioita vielä sisätiloissa. Oltiin Helmikuun alun pari ensimmäistä viikkoa Rockien kans olohuoneen lattialla "evakossa" isännän flunssan takia, niin tuli napattua videota koirasta joka nauttii lattialla olevasta pedistä ;)

sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Rockie metsäpolulla

Aurinkoinen sunnuntai ja metsälenkki



Ensimmäisessä kuvassa Rockie meidän ulko-oven edessä. Siitä suunnattiinkin sitten aurinkoisessa ilmassa Keskuspuistoon. Rockie sai olla osan lenkistä vapaana.. ja kerrankin muistin ottaa kameran matkaan!

torstai 27. tammikuuta 2011

Rockie ja Tammikuun kuulumiset


Rockien uusi päikkäripaikka: tähystyspaikka sohvan vieressä. Kuvassa väsynyt lenkkeilijä varsin laiskan näkösenä :)

Toinen käsittämätön paikka on sohvan reuna, onko meillä kissa vai koira? ;)

Eilen käytiin vilkasemassa Tilkan koirapuistossa, kun tämä niin kovasti sinne oli menossa. En kovin usein käy siinä koska ei ole rajattuja puolia, ja monesti siellä on tosi isoja koiria. Tällä kertaa siellä oli paljon keskikokoisia koiria ja vaikka kaikki oli isompia kun Rockie niin se viihty tosi hyvin ja oli innoissaan kun sai juosta muiden koirien kanssa. Ei se koiran koko ole haitaksi jos kaikki on kilttejä. Ihania rotuja oli m.m kultanen noutaja ja cockerspanieli joista Rockie piti.

Jännä kuitenkin miten ykskään koira ei ole Rockielle niin kiinnostava kun mitä koirakaveri Milo on. Milon perään se itkee ja sen seurassa se menee myös ihan ylivilkkaaksi ja läähättää kun viimeistä päivää. Koirapuistossa joku sano että voi olla että Milo on Rockien silmässä niin suuri idoli ja johtaja, että se aiheuttaa tuollaisen käyttäytymisen siinä. Pahinta siinä on kun Rockie on Milosta niin innoissaan, että siltä tulee kontrolloimattomia pissoja kesken hepulointejen kun Milo on kylässä. Muiden koirien kanssa tätä yli-innokkuuta ei ilmene samalla tavalla. Tää yli-innokkuus on mulle ihan uutta ja vierasta koska Whippe ei koskaan ollut mitenkään yli-innokas tai ylipäätänsä kauhean kiinnostunut muiden koirien seurassa. Mut eiköhän tääkin tästä rauhottumisharjottelulla ja iän kanssa muutu :)

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Rockie meets 2011


Rockie vietti joulun Kokkolassa. Rockie sai maistaa ensimmäistä kertaa possunkorvaa jonka mukava myyjä antoi Rockielle ilmaiseksi Seinäjoen eläinkaupassa kun pysähdyttiin menomatkalla Kokkolaan. Rockie sai joululahjaksi myös uuden 'tennispallon' jossa oli veto/heittonaru kiinnitettynä.


Rockie liked his new furry fake friend!

Rockiella ei ollut retuutettavia karvasia kavereita Kokkolassa niinpä löysin sille ison pehmolelu dalmatialaisen; Pongon! Hetkeksi saatiin Rockie olemaan paikalla että saatiin tämä kuva otettua!



Uudeksi vuodeksi tultiin takas kotiin, ja Rockie vietti taas tuttuun tapaansa päivää ikkunasta katsellen. Jouluna oli tosi kylmä niin ei vasta trimmattuna viitsinyt pitkiä lenkkejä käydä, mutta nyt uuden vuoden jälkeen on ollut korkeintaan -10 astetta joten reippaasti on taas lenkkeilty! Eilen rämmittiin pieniä lumisia reittejä keskuspuistossa ja Rockie sai juosta vapaana. Niin paljon lunta täällä on, että heti kun jossain Kuusamon metsissä ois ollut. Ollaan nyt pariin otteeseen pidetty sitä vapaana pienillä lenkkipoluilla ja vielä ainakin se pysyy tosi hyvin lähellä ja tulee takaisin kun sitä huutaa. Toivottavasti näin sais asiat pysymään, ettei yhtäkkiä tule pojasta itsenäistä 'kuulovikaista' sooloilijaa ;)