tiistai 31. elokuuta 2010

What just happened?

Rockie kävi ekassa rokotuksessa eilen ja voisinpa melkeen veikata, että pojalla ei jäännyt traumaa eläinlääkäriä kohtaan! Itsellä olikin sitten kaikkien muidenkin puolesta kauhufiilikset mennä eläinlääkäriasemalle.. Totesin kuitenkin että ystävällinen henkilökunta tuolla Käpälämäessä ja tervehtivät Rockiea iloisesti siellä. Paikka ei ollut niin "pelottavan klinikkamainen" kun mitä Kokkolassa. Parasta kuitenkin oli että Rockie oli ilonen poika odotustilassa ja vielä rokotuksen jälkeenkin, se ei varmaan oikeasti edes tiennyt mitä sen visiitin aikana oli tapahtunut! Eläinlääkäri tervehti Rockiea iloisesti ja rapsutteli sitä eka hetken pöydällä ja otti sitten pienen määrän raksuja ja pisti ne pöydälle ja sanoi siinä samalla minulle että hämätään vähän pentua. No se hämäys meni täydestä! Rockien ahmiessa nappeja pöydältä eläinlääkäri pisti rokotuspiikin niskaan ja Rockie se vain jatkoi mussuttamista. Se olisi jäännyt sinne vielä pidemmäksikin aikaa mussuttamaan raksuja pöydältä jollen olisi nostanut sitä alas ;) Ei siis onneksi heti nuorella iällä hankittu mitään eläinlääkäritraumaa.. kuukauden päästä sitten tehosterokote edessä samaisessa paikassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti